perjantai 5. helmikuuta 2016

Kesämuistoja


Elämää Paratiisinpalasessa -blogissa on Puutarhastelijan herätyshaaste
Kerätään  puutarha-aiheisia kuvia kansioista viime kesää muistellen.


Kuusi kuvaa meidän pihamme kukkasista:

 Nuokkuvia valkovuokkoja kevätsateen jälkeen. 


 Näiden pihamme keltaisten kaunottarien nimeä en tiedä.
Ne kukkivat viime vuonna toukokuun puolivälissä näin kauniisti.


Palavarakkaus on puutarhojen perinteinen perenna.


 Kellokukat kukkivat talomme seinustan kukkapenkissä elokuun alussa.


Piharuusumme nautti kanssamme viime kesän lämpimistä päivistä elokuussa.


Syyskuussa kukkapenkissä loistivat vuorostaan kehäkukkaset.



Viime kesän piipahtajia pihallamme:


Lentäen, loikkien tai tepastellen
saapuvat metsästä ja ties mistä.
Kuulostellen, katsellen ja ihmetellen
nauttien suven hetkistä lämpimistä.





Tämä lanttuperhonen on kuvattu 28.5.2015.


Vilho viihtyi usein luonamme viime kesänä.


Viimeisiä pölyttäjiä nähtiin vielä syyskuun lämpiminä päivinä.

Tulettehan taas ensi kesänä, Vilho ja kumppanit!


10 kommenttia:

  1. Se keltakukkainen on ns. kasvitieteellinen tulppaani / Parvitulppaani / Tulipa tarda. Hoikka kellokukka on leviäväinen vuohenkello. Ihana pupunen & pikku koira ♥

    Viendo estas fotos hace echar de menos la primavera y el verano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset Riitta :)

      Buen fin de semana!

      Poista
  2. Ihania kesämuistoja! Ja tuo kaikki meillä on taas kohta tulossa.

    VastaaPoista
  3. Preciosas flores y naturaleza. Buenos macros de esos bichitos ;)
    Buen fin de semana.
    Besos.

    VastaaPoista
  4. Ihania kukkasia ja suloisia piipahtajia! Kesää kohti ollaan menossa. :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Is spring starting for you?

    Cheers - Stewart M - Melbourne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I think that spring is still far away.
      Today it's raining and the temperature is about +1 Celsius degrees here in Southern Finland.
      These photos are memories from last summer.
      Greetings!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...